Millaisia pelejä netin pelisivustoilta löytyy? 5 suosituinta peliä

Netin pelisivustot olivat aivan mielettömässä suosiossa 2000-luvun alussa, kun nettipelit tavoittivat myös suomalaiset. Paikkansa pysyviltä pelipaikoilta saivat myös esimerkiksi pasianssi ja erilaiset muut pulmapelit.

Vaikka aikaa on kulunut nettipelien niin sanotuista kulta-ajoista, ovat pelit silti yhä loistossaan. Pelejä on yhä tarjolla laaja määrä ja mainoksien avulla monet peleistä ovat pelisivustoilla ilmaisia. Sivustoilla on yhä viikoittain satoja kävijöitä, eikä myöskään videopelien roolia voi väheksyä.

Myös maksulliset PC-pelit ovat todella suosittuja, mutta pureutukaamme pelisivustojen peleihin. Millaisia pelejä on siis olemassa?

1. Pasianssi

Pasianssi, tuo legendaarinen peliklassikko. Sen historia yltää aina 1700-luvun Saksaan, jolloin pasianssissa kilpailtiin eniten toisia pelaajia vastaan. Ranskaa pidetään kuitenkin Pasianssin synnyinmaana.

Nykyään sen suosio on kuitenkin kasvanut yksin pelattavana korttipelinä kaikkein eniten. Microsoftin ansiosta pelin suosio onkin kasvanut varmasti ennennäkemättömästi, sillä se toi ensimmäisen tietokoneversion pasianssista kaikkien kuluttajien keskuuteen.

Kun tietokoneet yleistyivät, lisääntyivät myös Pasianssin pelaajat ympäri maailman. Jos pelaamisesta on kulunut tovi, kannattaakin korkata Pasianssi uudelleen ja kokeilla omia ruostuneita taitojaan, sillä sen idea palaa mieleen hetkessä!

2. Nettikasinot

Joskus pelaamiseen kaipaa haastetta ja sitä saa nettikasinoista. Pelivalikoima on laaja ja sitä voi halutessaan rennosti pyöritellä pelikoneita, tai vaihtoehtoisesti valita pelattavakseen pokeripöydässä aivonystyröiden käytön. Siksi nettikasinot ovatkin niin suosittuja lähes kaikkialla maailmassa.

Nopeat nettikasinot sopivat pelattavaksi niin kiireisempään hetkeen, kuin myös peleistä nauttimiseen ja rauhoittumiseen. Värikkäät designit, pulmien ratkominen ja nopeat kotiutukset tarjoavat henkeäsalpaavia elämyksiä sekä mukavaa ajanvietettä peleistä kiinnostuneille. 

3. Sotapelit

Sotapelit ovat todella suosittuja, vaikkakin ikärajat on syytä aina huomioida niiden parissa. Pelaajat ympäri maailman ovat löytäneet myös pelisivustoilta löytyviä sotapelejä, kuten esimerkiksi Forge of Empires tai Conflict of nations. Näissä peleissä käsitellään maailmansodan teemoja ja pelaaja pääsee miettimään erilaisia strategioita voittaakseen sodan.

Näiden lisäksi tietystikin erilaiset tasohyppelypelit sekä ampumiseen liittyvät räiskinnät ovat suosittuja, kuten aina. Siinä missä ennen lapsuudessa väännettiin ritsoja ja ammuttiin pikkukiviä, on nykyteknologia mahdollistanut räiskinnän siirtymisen tietokoneruuduille sekä myös mobiiliversioihin.

Raft Wars 2, Stickman sekä Clash Of Skulls tarjoavat monenlaista sotapeliä niin ninjahypyistä sekä liikkeistä pääkallojen keskenään räiskimiseen ja vastustajien kukistamiseen. Pelit ovat paitsi opettavaisia, ne lisäävät hahmottamiskykyä ja treenaavat keskittymistä.

4. Pulmapelit

Korttipelien, kuten Pasianssin lisäksi erilaiset muutkin pulmapelit pelisivustoilla ovat todella suosittuja. Esimerkiksi pelikone.fi tarjoaa paljon pulmapelejä, joiden kirjo on laaja korttipeleistä aina aivoja vaativaan palikoiden pyörittelyyn sekä asetteluun tasojen eteenpäin saamiseksi.

Tämän lisäksi esimerkiksi Älypää.fi tarjoaa paljon tietovisoja moneen makuun sekä aivotoiminnalle vaativia pulmapelejä. Tietovisoja on varmasti tarjolla jokaiselle, sillä aiheet käsittelevät esimerkiksi historiaa, luontoa, joulua, eli musiikkigenrejä sekä vaikka lapsille suunnattuja kysymyksiä.

Esimerkiksi legendaarinen Bubble Shooter 3 on kolmas versio maailmanlaajuisesti todella suositusta pallojen ammuntapelistä, jolloin saman väristen pallojen kosketus saa ne poksahtamaan. Kyseessä on siis yksinkertainen, mutta todella koukuttava pelielämys!

5. Perinteiset videopelit

Erilaiset videopelit eivät tietenkään ole menettäneet suosiotaan. Vuoden 2022 aikana vanhat klassikot ovat pitäneet pintansa lujasti, jolloin kaiken ikäiset ovat saaneet nauttia Xbox-pelikonsolin pelejen luomista elämyksistä. Myös Playstation on pitänyt pintansa.

 Pelejä on nykyään helppo ostaa lisää, sillä pelikirjasto on videopelikonsolien ominaisuus ja myös äly-TV:iden hyvä puoli. Esimerkiksi legendaarinen EA SPORTS™ FIFA 23 Standard Edition Xbox One on jalkapallofanien ykkönen ja se onkin kerännyt todella paljon myyntiä vuonna 2022. Myös LEGO® Star Wars™:The Skywalker Saga Deluxe Edition on ollut suosittu varsinkin nuorempien pelaajien keskuudessa.

Pelit pitävät suosionsa

Pelit ovat suosittuja vuodesta toiseen. Vaikka netin pelisivustojen kävijämäärät ovat pienentyneet aikaisemmasta, on niidenkin suosio kuitenkin yllättävässä nosteessa. Moni myös haluaa fiilistellä oman lapsuutensa pelejä.

Jos jokin peleistä kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla sen pelaamista. Monet yllättyvät siitä, miten kehittäviä sekä rentouttavia pelit ovat.

Jos siis olet harkinnut kertaakaan Pasianssin pelaamista tai Playstationin ostamista, ei kannata jäädä turhaan miettimään. Pelien aikakausi on tullut jäädäkseen ja niiden kautta pystyy oppimaan hurjasti erilaisia asioita.

Jätä kommentti