Ajatus tietoverkosta syntyi 1950-luvun lopulla Yhdysvalloissa, kun viranomaiset alkoivat suunnitella kommunikaatiojärjestelmää, jonka toiminta ei lamaantuisi edes ydiniskun jälkeen. Tarvittiin järjestelmä, joka ei olisi keskusjohtoinen, koska tällainen keskus olisi todennäköinen ydiniskun kohde. Viestintäongelmaan tarjottiin ehdotusta, joka perustui kahteen seikkaan: viestintäverkon pitäisi toimia ilman keskusvalvontaa ja sen toiminta ei saisi katketa, vaikka sitä vastaan hyökättäisiin.
Uuden verkon oli määrä perustua solmuihin, jotka olisivat keskenään tasavertaisia. Jokainen solmu vastaanottaisi ja välittäisi viestejä itsenäisesti. Viestit jaettaisiin paketteihin, jotka koottaisiin kokonaisiksi viesteiksi vasta sitten kun ne olisivat perillä. Pakettien kulkureitti vastaanottajalle olisi yhdentekevä. Ne kulkisivat vain solmulta toiselle kunnes saavuttaisivat päämääränsä. Vaikka suurin osa solmuista olisi epäkunnossa, paketit pääsisivät perille, koska ne kulkisivat jotain toista kautta.
Teoriasta käytäntöön
Ensimmäisen ehdotuksen tiedonvälityksen pakettiteoriasta julkaisi Leonard Kleinrock vuonna 1961. Sen seurauksena Kalifornian yliopisto (UCLA) kehoitti kylmän sodan aikainen yhdistys RAND:a aloittamaan ARPAnet projektin. RAND ehdotti vuonna 1964 verkkoa, jossa ei olisi ”ylintä” konetta tai paikkaa, vaan kaikki olisivat tasavertaisia muihin solmukoneisiin nähden ja jokaisella olisi valta tuottaa, lähettää ja vastaanottaa viestejä. Viestit jaettaisiin paketteihin ja jokaisella paketilla olisi oma osoitteensa.
ARPAnet -projekti alkoi vuonna 1967 DARPA -nimisen yhdistyksen alaisena. ARPAnet sai nimensä rahoittajaltaan Advanced Research Projects Agency:ltä (ARPA). Kolme vuotta myöhemmin tehtiin historiaa, kun yhteys kahden tietokoneen välillä muodostettiin ensimmäisen kerran. UCLA:ssa Kaliforniassa ARPANET:in ensimmäinen kone liitettiin saman verkon toiseen solmukoneeseen. Samana vuonna oli verkkoon liittyneenä jo neljä tietokonetta.
ARPAnet laajenee
Seuraavalla vuosikymmenellä ARPAnet käsitti jo monia tutkimuslaitoksia ja laboratorioita ympäri Yhdysvaltoja. Verkkoon kuului tuolloin 15 solmukonetta ja 23 tietokonetta. Verkon kasvu oli tuolloin varsin hidasta, mutta tiedonsaannin helpottuminen sai tiedeyhteisöt liittymään ARPAnet:iin. 1980-luvulla TCP/IP -protokollasta, joka on koko Internetin perusta, tuli Yhdysvaltain puolustusministeriön virallinen tiedonsiirtostandardi.
Vuonna 1981 ARPAnet jakaantui sotilaalliseksi MILNET -verkoksi ja jäljelle jääneestä ARPAnet:n osasta tuli tiedeyhteisöjen välinen verkko. Vielä 1980-luvulla Internetiä pidettiin lähinnä tiedeyhteisöjen väliaikaisratkaisuna. Myös Suomeen perustettiin korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia yhdistävä FUNET -verkko, joka yhdisti siihen kuuluvien organisaatioiden lähiverkot senaikaisilla huippunopeilla verkkoyhteyksillä.
80-luku: ARPANETista World Wide Web:iin
ARPANETin suosio kasvoi tasaisesti koko 1970-luvun ajan. Vasta 1980-luvun lopulla internet räjähti kuitenkin todella valtavirran tietoisuuteen. Tämä johtui suurelta osin World Wide Webin – graafisen käyttöliittymän, jonka avulla ihmisten oli helppo selata ja etsiä tietoa internetistä – tulosta.
Lue myös: Internetin keksijä: Tim Berners-Leen tarina
Sittemmin internet on jatkanut kasvuaanja se on nykyään olennainen osa miljoonien ihmisten jokapäiväistä elämää kaikkialla maailmassa. Yli kolmen miljardin käyttäjän ansiosta Internetistä on tullut historian suurin viestintäverkko. On vaikea kuvitella maailmaa ilman sitä.
