5 Vinkkiä turvalliseen vedonlyöntiin netissä

Kaukana ovat ne ajat, kun ainoa mahdollisuus vedonlyöntiin oli täyttää paperinen pelikuponki ja viedä se kauppaan tai kioskille. Vedonlyönti on siirtynyt vuosi vuodelta yhä enemmän nettiin, ja samalla eri lajien ja kohteiden määrä on kasvanut. Kaikenlaisen digitaalisen pelaamisen taustalla on mobiilipelaamisen yleistyminen. Nykyään myös vedonlyönti mobiilissa on jo ohittanut vedonlyönnin tietokoneella.

Perinteisten vedonlyöntilajien, kuten jääkiekon ja jalkapallon, rinnalle on noussut muun muassa e-urheilu ja muualla maailmassa suosiossa olevat urheilulajit, kuten amerikkalainen jalkapallo ja kriketti. Lisäksi nykyään urheilukohteiden ohella monien vedonlyöntisivustojen valikoimissa on myös vetokohteita muun muassa politiikan ja viihteen maailmasta. Vetoa voi lyödä netissä joko nettikasinoilla, kuten Mobilebet, tai pelkästään vedonlyöntiin erikoistuneilla sivustoilla. 

Siinä missä vedonlyönti netissä on avannut monia mahdollisuuksia, on se myös tuonut riskejä, joihin on kiinnitettävä huomiota. Vedonlyönti netissä on pääosin turvallista, kunhan noudattaa samanlaista varovaisuutta kuin nettiostoksia tehdessä. Käydään läpi viisi keskeistä tekijää, jotka huomioimalla tiedät, mitä kannattaa pitää mielessä nettivedonlyönnissä turvallisuuden kannalta. 

Mitä tulee ottaa huomioon, jotta vedonlyönti netissä on turvallista?

Valitse luotettava sivusto

Aivan ensimmäiseksi on valittava sivusto, jolla haluaa lyödä vetoa. Luotettavat nettikasinot ja netin vedonlyöntisivustot toimivat jonkun maan pelilisenssin alaisuudessa. Kun sivustolla on jonkin maan pelilisenssi, tarkoittaa se, että sivuston toimintaa valvoo peliviranomainen. Lisenssin saaminen edellyttää, että kasino tai vedonlyöntisivusto noudattaa tiettyjä sääntöjä ja laatuvaatimuksia. 

Ne kasinot, joilla on pelilisenssi, ilmoittavat sen sivuillaan. Yleensä tiedot lisenssistä voi tarkistaa sivuston alalaidasta. Klikkaamalla lisenssitietoja voi lisenssin aitouden ja voimassaolon tarkistaa sen myöntäneen viranomaisen sivuilta. 

Yleisimpiä lisenssejä ovat Maltan, Viron, Ison-Britannian ja Curacaon viranomaisten myöntämät pelilisenssit. Maltan peliviranomaisen MGA:n (Malta Gaming Authority) myöntämää lisenssiä pidetään yhtenä parhaista, sillä se edellyttää vaativien vaatimusten täyttämistä, ja sen alaisuudessa toimivia kasinoita valvotaan tiukasti. 

Luotettavalle kasinolle tulee aina kirjautua joko rekisteröimällä käyttäjätili tai verkkopankkitunnuksilla tunnistautumalla. Tapa vaihtelee kasinoittain mutta näin kasino voi varmistaa asiakkaidensa henkilöllisyyden. Älä koskaan pelaa rahalla sivustolla, jolle et kirjaudu millään lailla. 

Tarkista myös, mitä maksutapavaihtoehtoja sivustolla on. Näin varmistat ennen veikkaamisen aloittamista, että joukosta löytyy itsellesi sopiva ja turvallisena pidetty vaihtoehto. Yleisiä vaihtoehtoja ovat muun muassa pankkisiirrot, tunnetut pankki- ja luottokortit, sähköiset lompakot, mobiilimaksutavat sekä prepaid-kortin lailla toimiva Paysafecard. 

Tarkista sivuston tietoturva

Koska nettikasinoilla ja vedonlyöntisivustoilla käsitellään sekä asiakkaiden henkilötietoja että maksuliikennettä, on sanomattakin selvää, että tietoturvan tulisi olla kunnossa. Tarkista aina kasinon tietoturvan toimivuus. Luotettavat ja turvalliset kasinot käyttävät SSL-salausta. Nykyään sen uudempi versio on TSL-salaus, mutta protokollasta puhutaan yleisesti ottaen vielä sen vanhalla SSL-nimellä. 

Kun käytössä on SSL-salaus, tarkoittaa se, että nettikasinon url-osoitteessa on https-kirjainyhdistelmä, jonka edessä on lukon kuva. Jos osoitteessa on ainoastaan http-kirjainyhdistelmä, mutta “s” puuttuu, ei sivustolla silloin ole käytössä SSL-salausta. 

SSL-yhteys luo salatun verkkoyhteyden verkkopalvelimen ja selaimen välille. Salattu yhteys varmistaa sen, ettei kukaan ulkopuolinen pääse kalastelemaan pelaajan ja kasinon välillä kulkevia tietoja. 

Lue muiden kokemuksia 

Koska nettikasinoita ja vedonlyöntisivustoja on olemassa jopa tuhansia, voi niiden joukosta olla vaikeaa tunnistaa oikeasti hyvät ja luotettavat toimijat. Yksi hyvä keino on lukea muiden veikkaajien kokemuksia ja arvosteluja. Tosin summanmutikassa saatuihin suosituksiin ei kannata luottaa sokeasti, vaan kasinon valinnassa on toki käytettävä myös omaa harkintakykyä. Lisäksi netissä on monia kasinoiden vertaamiseen erikoistuneita sivustoja, joista voi löytää tietoja ja arvosteluja eri nettikasinoista. 

Ota selvää vedonlyöntisivuston taustoista ja etsi siihen liittyvää tietoa. Toki kyseessä voi olla uusi toimija, josta ei ole vielä julkaistu arvosteluja tai paljon muutakaan tietoa. Tällaisessa tapauksessa kasinon luotettavuutta voi arvioida muun muassa sen pelilisenssin, sivuston toteutuksen ja tietoturvan perusteella. 

Ota haltuun veikkaamista koskeva sanasto ja erilaiset vetotyypit, jotta osaat arvioida sekä muiden veikkaajien että sivuston asiantuntemusta ja verrata sen tarjontaa muihin toimijoihin. 

Helposti tavoitettavissa oleva asiakaspalvelu

Luotettava nettikasino tarjoaa asiantuntevan ja nopeasti tavoitettavissa olevan asiakaspalvelun. Jos nettikasinolla ei ole asiakaspalvelua ollenkaan, se ei anna luotettavaa kuvaa sivustosta. Veikatessa saattaa eteen tulla ongelmatilanteita, jolloin asiakaspalvelun apu on korvaamatonta. Ota siis selvää asiakaspalvelun toimivuudesta. 

Moni nettikasino tarjoaa pari eri väylää asiakaspalvelun tavoittamiseksi. Yleisimpiä ovat chatti ja yhteydenottolomake tai sähköposti. Yleensä nopeimmin apua saa chatin kautta. Suomalaiset pelaajat tietenkin antavat plussaa siitä, jos asiakaspalvelu on saatavilla omalla äidinkielellä. Monilla kasinoilla on asiakaspalvelussa töissä suomalaista henkilökuntaa, jolloin apua saa tarvittaessa myös suomeksi. 

Huolehdi oman laitteen ja nettiyhteyden turvallisuudesta

Jokaisen netissä pelaavan on tiedostettava myös ne riskit, joihin voi itse vaikuttaa. Turvallisen nettisurffailun varmistamiseksi jokaisen tulisi pitää huolta laitteiden käyttöjärjestelmien, sovellusten ja tietoturvaohjelmistojen pitämisestä ajan tasalla. Turvallisuuden ohella kannattaa varmistaa, että käytössä on riittävän nopea ja vakaa internet-yhteys, sillä pätkivä netti tekee pelaamisesta turhauttavaa. 

Ole tarkkana sen kanssa, mitä lataat laitteillesi. Jos nettikasinolla on oma mobiilisovellus, lataa se ainoastaan kasinon omilta sivuilta. Kasinon sivuilla oleva sovellus on ainoa virallinen versio. 

Lisäksi on hyvä muistaa, että vedonlyöntiin tulisi käyttää ainoastaan yksityistä, salasanalla turvattua nettiyhteyttä. Älä koskaan pelaa julkisissa verkoissa, sillä niiden suojaus ei välttämättä ole asianmukaisella tasolla. Erityisen tärkeää on välttää omien henkilö- ja maksutietojen välittämistä julkisissa verkoissa, sillä siinä on aina riski, että tiedot voivat joutua vääriin käsiin. 

Jätä kommentti